Valmennukset ja kilpailut

Valmennukset

Järjestämme yhdessä kotiseuramme Riding Club HH ry:n kanssa säännöllisesti erilaisia koulutuksia ja valmennuksia, jotta asiakkaillamme olisi mahdollisuus parantaa omia ratsastus- ja hevosenkäsittelytaitojaan.

Valmentautuminen sopii kaikille tasosta ja iästä riippumatta. Valmennusryhmiin voi osallistua omalla tai tallin hevosilla. Ryhmät koostuvat pienryhmistä tai yksilötunneista, joissa keskitytään ratsukon kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Valmennukset suunnitellaan lajikohtaisesti, joissa treenataan niin koulua kuin esteitä myös toiveiden mukaan. Kilpailutoiminnasta kiinnostuneiden on mahdollisuus tehdä myös valmentajan kanssa kilpailu- ja valmennussuunnitelmia.

Valmentautuminen tukee säännöllistä ja aktiivista ratsastusharrastusta. Valmennuksista saa eniten irti, kun valmennuksissa opittuja asioita pääsee harjoittelemaan aktiivisesti valmennuskertojen välissä. Otettuna huomioon ratsastus urheilulajina, ratsastaja tarvitsee uuden asian oppimiseen ja sisäistämiseen paljon toistoja! Emme kuitenkaan suosittele aloittamaan ratsastusharrastusta suoraan valmennuksien pohjalta, vaan oppimaan perusteet ensin ratsastustunneilla. Käy tutustumassa viikolla järjestettäviin ratsastustunteihimme.

Järjestämme tallin omia este- ja kouluvalmennuksia säännöllisesti.

Asiakkaillamme on mahdollisuus osallistua myös vierailevien eri valmentajien valmennuksiin. Tällä hetkellä Horse Hillillä säännöllisesti vierailevat valmentajat vuonna 2019 alkaen ovat:

  • Nina Könönen. Nina valmentaa istuntapainotteista klassista kouluratsastusta ja tarjoaa maastakäsittelyä, hevosen koulutuspalveluja sekä ratsutuspalveluja. Hänen kouluratsastusvalmennuksensa perustuu Enlightened Equitation-istuntametodiin. Ninan valmennustyyli sopii kaikille iästä ja tasosta huolimatta. Hänen tunneillaan oppii niin ratsastuksen perusteet kuin piaffen alkeet. Seura järjestää Ninan kanssa myös säännöllisesti valmennusten yhteydessä teorialuentoja aiheisiin liittyen. Nina on Riding Club HH:n seuravalmentaja kouluratsastuksessa. Käy tutustumassa Ninaan hänen kotisivuillaan!
  • Kalle Nykänen. Kalle tarjoaa monipuolisia este- ja kouluratsastusvalmennuksia. Kallella ei ole meriiteistä pulaa, hän on mm. 2-tason valmentaja (koulu,- este- ja kenttäratsastuksessa), alue-ratamestari, kansallinen stewardi, II-luokan koulutuomari, A-kenttätuomari ja kansallinen B-puheenjohtajatuomari esteratsastuksessa. Kalle on Riding Club HH:n seuravalmentaja esteratsastuksessa.
  • Aira Toivola. Aira on SRL:n hyväksymä ratsastusvalmentaja, jolla on monipuolinen koulutus ja pitkäaikainen kokemus ihmisen anatomiasta, fysiologiasta ja biomekaniikasta. Tähän yhdistettynä hevosen biomekaniikan-, lajityypillisen käyttäytymisen ja koulutuksen osaaminen ja ymmärrys antavat työkalut ratsukon yhteisen biomekaniikan korjaamiseen.  Valmennuksessa keskitytään ratsastajan istuntaan ja sen vaikutuksesta hevoseen.
  • Anna Kilpeläinen. Anna valmentaa kouluratsastusta ja hänen ratsastusvalmennuksensa perustuu ranskalaisen olympiaratsastaja ja valmentaja eversti Christian Carden järjestelmään. Hänen opettamansa menetelmä sopii erinomaisesti kaiken tasoisten hevosten ja ratsastajien opettamiseen. 

Seura tukee ensisijaisesti omia jäseniään seuran järjestämissä valmennuksissa. Seuran ulkopuolisilta peritään 5 € osallistumismaksu valmennusmaksun yhteydessä. Tällä hetkellä seuran järjestämiin valmennuksiin lukeutuvat Kalle Nykänen ja Nina Könönen.

Yrityksemme hinnoittelee valmennuksien yhteydessä erikseen hevosen vuokraamisesta ja maneesin käytöstä niin tallin asiakkaille kuin ulkopuolisille vierailijoille. Hevosen vuokraamisessa ovat aina etusijalla tallin vakioasiakkaat sekä seuran jäsenet. Lisätietoja löydät hinnastostamme.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset valmennusryhmiin:
Riding Club HH ry
ridingclubhh@gmail.com


Kilpailut

Kotiseuramme Riding Club HH ry pyrkii järjestämään vuonna 2019 noin neljä virallista ratsastuskilpailua, jotka koostuvat este- ja kouluratsastuskilpailuista. Kilpailut järjestetään seurakilpailuina eli 1-tason kisoina. Tallimme järjestää pääsääntöisesti harjoitustason kilpailuja, ja kyseiset kisat edeltävät yleensä ennen varsinaisia seurakilpailuja. 

Syksyisin kilpailukauden päättyessä kisataan vuosittainen Riding Club HH:n seuramestaruudet este- ja kouluratsastuksessa. Tallin osalta kilpaillaan kauden lopuksi HH Cup -mestaruudet harjoitustasolla.
Harjoitustason koulu- ja esteratsastuskilpailuiden lisäksi järjestämme myös maastotaitokisoja!

Lisätietoja kilpailemisesta ja kilpailuluvista löydät seuramme sivuilta.

Käy tutustumassa seuran ja tallin tapahtumakalenteriin.