Tiedote koronavirukseen liittyen

Koronavirus puhututtaa nyt ympäri Suomen ja aiheesta uutisoidaan ahkerasti.
Seuraamme tiedotteita ja suosituksia aktiivisesti.
Tällä hetkellä koronavirus ei vaikuta Suomessa harrastetoimintaan tai erityisesti harrastuspaikkojen käyttöön tai toimintaan.
Päivitämme ohjeistustamme virallisten ohjeiden ja suositusten mukaisesti. Virus ei nykytiedon mukaan tartu eri lajien välillä eikä myöskään hevosten välillä.

Tässä muutama yksinkertainen muistutus, joita noudattamalla harrastaminen on miellyttävää ja turvallista sekä nyt, että muinakin aikoina:

1. Älä tule tallille flunssaisena. Jäädessäsi pois tunnilta sairaana huomioit kanssaratsastajia ja tallin työntekijöitä ja se on tärkeää jo ihan oman terveydenkin kannalta.
2. Muista hyvä käsihygienia. Sekä tallilla että myös tallin ulkopuolella.
3. Peitä suusi ja nenäsi yskiessä tai aivastaessa, mieluiten paperilla tai vaikka hihalla. Pese kädet myös tämän jälkeen. Tämäkin ohje toimii hyvin sekä tallilla että tallin ulkopuolella.

Tallilla olemme lisänneet päivittäisen puhtaana pidon määrää ja olemme mm. siirtyneet sosiaalitiloissa käyttämään käsipaperia käsien kuivaamiseen pyyhkeiden sijaan. Hevosten varusteita, harjoja ja muita tekstiilejä desinfioidaan useamman kerran viikossa normaalisti niin kuin tähänkin asti. Vältämme koskettelua ja lähikontakteja asiakastilanteissa. Jos tunnet huonovointisuutta, voit perua saapumisen tunnille Hopotissa tai laittamalle viestiä tallin puhelimeen niin kuin tähänkin asti.

Seuraamme ja tarvittaessa päivitämme ohjeistustamme virallisten ohjeiden ja suositusten päivittyessä.

Ole rohkeasti yhteydessä meihin jos jokin asia askarruttaa – olipa se sitten tunteihin, kerhoihin tai muuhun tallielämään liittyen.

Ystävällisin terveisin,
Riding Club HH:n ja Horse Hill Ky:n poppoo