Haaveiletko omasta hevosesta? Haluatko tietää, minkälaista olisi omistaa oma hevonen käytännössä? Oletko kiinnostunut työskentelemään tulevaisuudessa hevosten parissa?
Vakioasiakkaiden ja seuran jäsenten on mahdollista saada talliltamme oma hoitohevonen, jonka kanssa voi opetella hevosen hoitoa sekä yleisimpiä tallitöitä turvallisessa ja valvotussa ympäristössä! Hoitajuus antaa mahdollisuuden opetella hevosen omistamiseen liittyviä asioita ilman suuria vastuita sekä taloudellisia kuluja, mitä hevosen omistamiseen liittyy.
Hevosenhoitaja vierailee tallillamme määrättyinä hoitopäivinä suorittamassa hoitajan tehtäviä. Hoitopäivät- ja kerrat on mahdollista räätälöidä yksilöllisesti siten, että se sopii niin hoitajalle kuin tallille. Hoitajalla voi olla useampia hoitohevosia, niin kuin hoitohepalla voi olla useampia hoitajia. Tällöin hoitajat vain vierailevat eri päivinä viikon aikana. Ensisijaisesti pyrimme siihen, että kaikki saisivat mieleisensä ja tasoisensa hoitohevosen. Hoitajan alaikäraja hoitoponille on 10v. ja hoitohevoselle 12v. Hoitohevoseksi on mahdollisuus saada joku tallin tuntihevosista tai -poneista.
Hoitajana toimiminen on muutakin kuin hevosenhoitoa. Hoitajat saavat muista hoitajista uusia ystäviä sekä oppivat uusia asioita hevosenhoidon ohella, sillä tallin henkilökunta ja hoitajien vastuuhenkilö opettaa heille erilaisia taitoja ja lisää tietämystä hevosenhoidosta hoitojakson ohella. Hoitajille järjestetään kausittain yhteisiä talliteemaisia viikonloppuja ja virkistyspäiviä, johon kuuluu mukavaa yhdessäoloa ja hevosten kanssa mielekästä puuhastelua.
Hoitajalla on halutessaan mahdollisuus suorittaa hoitomerkkejä
Perushoitomerkki
Perushoitomerkin suorittaja osaa hoitaa ja varustaa hevosen itsenäisesti ratsastustunnille ja sieltä pois.
Hallittavat tiedot ja taidot:
• Tallikäyttäytyminen
• Hevosen hoitaminen
• Hevosen sitominen
• Hevosen puhdistus
• Satulointi ja suitsiminen
• Hevosen taluttaminen
Hoito I -merkki
Hoito I -merkin suorittaja osaa hoitaa hevosta itsenäisesti ja selviytyy hevosenhoitajan tavallisimmista tehtävistä. Suorittajien alaikärajaksi suositellaan 10 vuotta. Ennen Hoito I -merkin suorittamista täytyy suorittaa perushoitomerkki tai hallita vastaavat tiedot ja taidot.
Hallittavat tiedot ja taidot:
• Hevosen perustarpeet
• Hevosen rakenne
• Hevosen päivittäinen tarkastus
• Hevosen ruokinnan perusteet
• Karsinan puhdistaminen ja kuivikkeet
• Loimittaminen
• Suojat
• Varusteiden huolto
• Hevosen pesu
• Perustieto kengityksestä ja kavioiden hoidosta
• Hevosen värit ja merkit
• Hevosrodut